Eilen järjestettiin Digihyvinvointia näkyvissä -seminaari Helsingin Päivälahden museossa. Puheenvuorot ja keskustelut pyörivät mediakasvatuksen sekä digitalisaation hyvinvointivaikutusten ympärillä. Tässä kirjoituksessa kertaamme ja kommentoimme eilisen keskusteluja. Kirjoitus on sangen pitkä, joten kannattaa vaikka ottaa kahvikuppi kirjoituksen kaveriksi.

Seminaarin alku

Seminaarin alussa tapahtumaa järjestävä Mediakasvatusseura kertoi seminaarin tarkoitusperistä. Kyseessä oli siis visiointiseminaari, joka on osa työtä kokonaisvaltaisemman käsityksen median, arjen ja hyvinvoinnin yhteispelin ymmärtämisestä. Monesti mediassa tartutaan mediakasvatuksen yksittäisiin osa-alueisiin kuten ruutuaikaan, joka johtaa yksipuoliseen uutisointiin hyvinkin laaja-alaisesta kokonaisuudesta. Tämä seminaari pyrki laajentamaan keskustelua ja näkökulmia.

Mona Moisalan esitys: Kehittyvien aivojen hyvinvointi digiaikana

Aloituspuheiden jälkeen tuli Mona Moisalan esitys digitalisaation ja digilaitteiden käytön vaikutuksista aivoihimme. Nuoret tekevät älylaitteilla tai niiden käytön lomassa montaa asiaa samaan aikaan eli he “monisuorittavat”. Tämän sekä älylaitteen suuren käyttömäärän vaikutukset eivät ole vielä niin hyvin tutkittuja kuin olisi syytä. Mona Moisala, psykologian tohtori Helsingin yliopistosta, tutkikin monisuorittajien keskittymiskykyä ja huomasi että monisuorittajilla on hankalampaa keskittyä yhteen asiaan. Tällöin siis monisuorittamisesta, joka on taito kyllä itsessään, maksaa heikommalla keskittymiskyvyllä.

Ylipäätään digitalisaatio on nuorille kaksiteräinen miekka. Verkosta nuoret saavat vertaistukea ja itseilmaisumahdollisuuksia, mutta verkkoympäristöt myös lisäävät nuorten tyytymättömyyttä itseen ja heikentävät itsetuntoa. Erittäin mielenkiintoinen ilmiö sosiaalisen median aiheuttamaan ahdistukseen oli Monan mainitsema FOMO eli “fear of missing out”. Ihmisillä on nykyään ahdistusta, jos he eivät pääse älylaitteilleen, koska heillä on pelko, että heidän poissaollessaan netissä tapahtuu jotain, johon he haluavat osallistua.

Monan esityksessä oli myös puhetta pelaamisesta. Hän esitti, miten pelaaminen ja eritoten nopeatempoiset räiskintäpelit treenaavat aivoja esimerkiksi työmuistin, tarkkaavaisuuden ja reaktioaikojen puolesta. Liikapelaaminen kuitenkin nollaa hyödyt haitoillaan, joten liikapelaamisen välttämiseen on tehtävä työtä. Myös käsinkirjoittamisen ja näppäilyn erosta oli mielenkiintoinen huomio: käsinkirjoitetut tekstit jäävät paremmin mieleen ja näppäillyt tekstit ovat usein sanasta sanaan puhujan kopioimista.

Yleisestikin Monan esityksestä sai hyvän käsityksen digitalisaation kaksisuuntaisesta vaikutuksesta: se antaa, mutta osaa myös ottaa. Kenties iänikuinen “hyvä renki, huono isäntä” -sanonta pätee tähänkin, sillä hyötyä digitalisaatiosta on aivan älyttömästi, mutta ajattelemattomalla käytöllä on haittaa. Toinen ikivanha viisaus, “kohtuus kaikessa”, pätee tässäkin yhteydessä.

Pelikasvatus osana digihyvinvointia -paneeli

Moisalan mielenkiintoisen esityksen jälkeen oli Pelikasvatus osana digihyvinvointia -paneelin vuoro. Paneelia pyöritti pelikasvattaja Mikko Meriläinen ja vieraina olivat Björn Nylund, Jani Merikivi sekä Sonja Ängeslevä.

Ensimmäisenä puhui Jani Merikivi Aalto yliopistosta. Jani oli tutkinut mobiilipelejä ja “pelaamisen eri vaiheita”. Hän esitteli hedonistisen pelaamisen sekä eudaimonisen pelaamisen eroja. Hedonistinen pelaaminen on pelaamista itsensä viihdyttämiseksi, kun taas eudaimoninen pelaaminen on itsensä kehittämiseksi ja hyvinvoinnin sekä onnellisuuden lisäämiseksi tehtävää pelaamista – ainakin miten allekirjoittanut asian esityksen pohjalta ymmärsi. Kuten paneelia johtanut Mikko nostikin esille, media keskittyy yleisesti juuri hedonistiseen puoleen, joka nähdään jokseenkin negatiivisessa valossa ja ehkä kevyesti rappiollisena. Eudaimonisesta puolesta löytyisikin positiivisempaa sanottavaa, eli sen voisi paremmin huomioida tulevaisuudessa. Kenties hyötypelien ja pelillistämisen eudaimonisessa luonteessa riittäisi myös pohdittavaa.

Toisena puhunut urheilukoordinaattori Björn Nylund kertoi esports-työstään ja kilpapelaamiselle erikoistuneesta lukiolinjasta. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla, mitä esports-koulutus pitää sisällään. Ehkä jokseenkin yllättikin, kuinka paljon koulutus kattaa kaikkea muuta kuin pelaamista. Lisäksi oli hienoa kuulla, miten koulutus on selkeästi opettanut lukiolaisille tasapainoista elämää ja liikapelaamisen välttämistä, sillä Björnin mukaan koulutuslinjan oppilaat vähentävät pelaamista vapaa-ajalla muita elämän osa-alueita huomioidakseen!

Kolmantena puheenvuoron sai Sonja Ängeslevä, joka on Suomen pelialan todellinen monitoimija. Hänen oma puheenvuoronsa keskittyi verkostojen ja erilaisten pelialan toimijoiden verkottamisen tärkeyteen. Suomi on pelialalla ja erityisesti mobiilipelien saralla huippumaita, mutta täälläkin on pienen toimijan vaikea ponnistaa. Kuten Sonja sanoi, verkostot tarjoavat pienemmille yrityksille “muskelia” päästä ylöspäin.

Kaikkien kolmen puhujan yksittäisten puheenvuorojen jälkeen oli itse paneelikeskustelun aika. Tämän keskustelun pääteemana oli siis pelikasvatus. Yksi toistuva teema keskustelussa oli se, että pelaaminen on edelleen jokseenkin huonosti ymmärretty harrastus. Tämän takia on ensinnäkin syytä olla selvillä siitä,  mitä pelaaminen nuorille merkkaa ja mitä he pelaavat. Hyvää pelikasvatusta on tukea ja olla mukana lapsen peliharrastuksessa sekä opettaa muiden elämän osa-alueiden tasapainottamista ja verkkoympäristöissä toimimista. Sonja myös muistutti ihmisiä osallistumaan game jameihin, sillä ne ovat kokemuksina erittäin opettavaisia ja mielenkiintoisia.

Kakkukahvit puolivälin paussina

Paneelin jälkeen oli seminaaripäivä puolivälissä. Tässä kohtaa oli kakkukahvi-tarjoilun aika. Kakkukahveille oli varattu aikaa sen verran, että niiden nauttimisen jälkeen oli aikaa tutustua myös tapahtumapaikkana olleeseen Päivälahden museoon. Suomalaista mediahistoriaa käsittelevä museo on hienon nykyaikainen ja erittäin mielenkiintoinen, joten lämpimät suosittelut siellä käymiseen.

 Digihyvinvointia näkyvissä oli Mediakasvatusseuran järjestämä seminaari.

  a

Katri Saarikiven esitys: Empatia, vuorovaikutus ja digitaalinen maailma

Tauon jälkeen oli Katri Saarikiven empatiaa käsittelevän esityksen vuoro. Katri aloitti esityksensä puhumalla tekoälyn kehittymisestä ja niistä osa-alueista, joilla ihminen on tekoälyä parempi. Perinteistä älykkyyttä määrittävillä osa-alueilla ihminenhän on jo jäänyt kauas taakse, mutta luovan ajattelun ja erityisesti empatian saralla ihminen on omaa luokkaansa.

Katrin mukaan empatian oppimiselle “vuorovaikutus on tärkein media” ja empaattinen ja tunteita huomioiva varhaiskasvatus on erittäin tärkeää empatiakyvyn muodostumiselle. Kasvokkain keskusteleminen on siis hyvin tärkeää.

Netissä vuorovaikutus on kuitenkin empatian kannalta hieman erilaista. Tekstinä tunteet välittyvät huonosti, mikä johtaa heikompaan empatiaan normaalisti empaattisillakin ihmisillä. Tämän on varmasti moni huomannutkin erittäin räikeissä nettikeskusteluissa. Katri esitti, että digitalisaatio ja verkon vuorovaikutus ovat kehityksessään vielä lapsenkengissä, ja sitä odotellessa, että vuorovaikutus netissä muuttuu paremmin empatiaa tukevaksi, on syytä raivata “empatian esteet” keskusteluista. Näitä esteitä on keskustelussa määrätyt roolit, kilpailuasetelma, tunne- ja kokemustiedon puute, pelko sekä ryhmiin jaottelu.

Hyvinvointi nuorten verkkoyhteisöissä -paneeli

Empatiasta puhumisen jälkeen oli aika siirtyä päivän viimeiseen osioon: Hyvinvointi nuorten verkkoyhteisöissä -paneeliin. Paneelia johti Dadamedian Maija Puska. Puhujina olivat Riikka Korteaho, Suvi Tuominen, Jani Pösö sekä Jetta Huttunen.

Ensimmäisenä puhumaan kutsuttiin somepersoona Riikka Korteaho. Riikka toimii Facebookissa Naisten ryhmä- ja 3AM-vertaistukiryhmissä moderoijana ja puhui kokemuksistaan tämän homman parista. 3AM-ryhmän moderointiasema johti laaja-alaiseen Riikan kiusaamiseen, joka puolestaan johti 3AM-ryhmän sulkemiseen. Riikka puhui tämän järkyttävän kokemuksen kanssa painiskelusta ja siitä, miten kiusaamiseen tulee puuttua netissä. Nykyään 3AM-ryhmä on taas toiminnassa, mikä on mahtava juttu: sosiaalisen median mahdollistama vertaistuki on voimavara, jota on hieno nähdä hyödynnettävän. Riikka oli inspiroiva puhuja.

Riikan jälkeen puhumaan tuli Suvi Tuominen Verkeltä. Suvi valaisi, että digitaalinen nuorisotyö on muun muassa vertaistuen tarjoamista nuorille kuten myös peli- ja mediakasvatusta. Ottaen huomioon kuinka paljon nuoret ovat verkossa, on erittäin tärkeää tarjota tukea ja apua juurikin siellä.

Kolmantena puhumaan tuli käsikirjoittaja Jani Pösö. Jani oli käsikirjoittamassa Ylen #lovemilla- ja Sekasin-nuortensarjoja. Kuten Janin kertomuksista kävi ilmi, sarjoihin liittyy paljon nuorten hyvinvointiin liittyviä tarinoita ja onnistumisia. Esimerkiksi #lovemilla-sarjaa ympäröivän somekampanjan avulla saatiin tietoon itsemurhaa suunntelevan nuoren aikeet. Tämän ansiosta nuorelle pystyttiin tarjoamaan tarvittua tukea ja tarinalla oli onnellinen loppu. Sekasin-sarja puolestaan perustuu oikeiden mielenterveyskuntoutujien kokemuksiin. Sarja sai sen verran keskustelua ja “pöhinää” aikaiseksi, että sen avulla perustettiin ympäri vuorokauden päivystävä Sekasin-chat, joka on tarkoitettu erilaisten ongelmien kanssa taistelevien nuorten avuksi. Janilta tuli myös erittäin terävä huomio mielenterveysongelmia koskevasta diskurssista: suljetulle osastolle ei todellakaan “jouduta” vaan “päästään”.

Viimeisenä paneelipenkille kutsuttiin mediatutkija Jetta Huttunen. Jetta puhui verkkoyhteisöjen omaehtoisuudesta ja vapaaehtoisuudesta. Nuoret luovat sosiaalisiin medioihin “oman tilansa” ja käyttävät verkkoa niin sanotusti omin ehdoin. Tämä näkyy muun muassa suljettuina ryhminä ja itseen keskittyvinä yksityisinä some-tileinä esimerkiksi instagramissa. Verkon käyttö ja verkkoyhteisöissä osallistuminen kuitenkin koetaan vapaaehtoiseksi tekemiseksi vaikka se saattaa olla olennainen osa nuoren sosiaalista elämää.

Kun kaikki puhujat oli esitelty ja heidän omat puheenvuorot kuultu, oli taas paneelikeskustelun aika. Kaikki paneelin puhujat oli onnistuneesti valittu, sillä koko keskustelu koski pitkälti kaikkia osallistujia ja kaikilla oli sanottavaa. Paljon oli puhetta juurikin nuorten verkosta hakemasta vertaistuesta, ja esimerkiksi Riikka puhui minkälainen on luotettava vertaistukihenkilö netissä. Verkellä työskentelevä Suvi puolestaan osasi kertoa verkossa toimivista nuorisotyöntekijöistä. Keskustelu linkittyi myös mukavasti Mona Moisalan esitykseen, sillä Jetta komppasi FOMO-ilmiön olemassaoloa. Paneeliosio oli siis lyhyesti sanottuna varsin hyvä.

Loppuyhteenveto ja loppusanat

Paneelin jälkeen oli enää loppuyhteenvedon ja loppusanojen aika. Loppuyhteenvedossa pohdittiin visiota digihyvinvoinnin edistämiseksi. Tämän keinoiksi mainittiin muun muassa mediakasvatuksen tuominen osaksi uusiin yhteyksiin sekä nuorten mediankäyttöön ja pelaamiseen tutustuminen. Loppusanoissa taas kiiteltiin puhujia ja paikallaolijoita.

Isot kiitokset kuuluu myös Mediakasvatusseuralle! Oli antoisaa olla paikalla.

P.S. Jos kiinnostaa katsoa seminaari kokonaisuudessaan, sen voi tehdä Mediakasvatusseuran uppaaman Youtube-videon kautta!

__________

Mikäli tämä kirjoitus herätti kysyttävää tai kommentoitavaa, ota yhteyttä alla olevalla kommenttikentällä, Facebook-kommentilla tai sähköpostiviestillä. Liity myös alta postituslistallemme, niin saat joka kuun alussa uutiskirjeemme!

 

Tilaa uutiskirje

ja saat blogikirjoituksemme kerran kuussa suoraan sähköpostiisi.