Pelit ovat pohjimmiltaan leikkimisen järjestäytynyt muoto, jossa erilaiset säännöt ja pelaajan valinnat ohjaavat pelin kulkua. Pelejä on monenlaisia, ja täten syitä niiden pelaamiseenkin on monia erilaisia. Viihdepelien tarkoitus on tarjota pelaajilleen viihdykettä ja nautinnollisia kokemuksia. Hyötypelit, joihin opetuspelit lukeutuvat, puolestaan ovat suunniteltu pääasiassa jotakin muuta kuin viihdekäyttöä varten. Parhaimmillaan opetus- ja hyötypelit lainaavat tehokkaita motivoimisen ja oppimisen edistämisen välineitä viihdepelien maailmasta saavuttaen kuitenkin niille asetetut opetukselliset tavoitteet: ne viihdyttävät opettaessaan.

Viihteelliset pelit ovat monelle harrastuksenomaista ajanvietettä, eikä pelaamiselle tarvita muuta syytä kuin pelaamisesta saatava ilo ja elämyksellisyys. Viihdepeleissä kiinnostus herätetään haastamalla pelaajaa yhä vaikeammilla tehtävillä, joiden läpäiseminen muuttuu vaikeaksi tai mahdottomaksi, jollei uusia asioita ole valmis omaksumaan. Viihdepelien suosio perustuukin niiden koukuttaviin pelimekniikkoihin, pelaajan tekemien valintojen mukaansatempaavuuteen ja älyä vaativiin strategiahaasteisiin, jotka saavat ajan kulumaan kuin siivillä.

Viihdepelit ovat siis ikään kuin leikkiä hupitarkoituksiin. Leikin merkitystä ei kuitenkaan sovi vähätellä: sen tärkeys esimerkiksi lapsen kehityksessä on jo todettu. Vaikka viihdepelit ovatkin siis ajanviettettä, niitä pelatessa tulee “sivutuotteena” usein oppineeksi erilaisia taitoja, kuten vieraita kieliä, loogista päättelykykyä, ongelmanratkaisutaitoja tai tilan hahmotuskykyä. Tätä tukee jo pelien haaste-keskeinen rakenne, joka motivoi ratkaisujen löytämiseen.

Opetus- ja hyötypeleissä oppiminen on kuitenkin itse tavoite, ei sivutuote: ne luodaan alusta alkaen opettamaan. Tämän saavuttamiseksi käytetään samoja tekniikoita ja elementtejä kuin viihdepeleissä, mutta ne valitaan tukemaan niitä tavoitteita, joiden takia peli on päätetty luoda. Oppimismotivaation synnyttämiseksi opetusmateriaali esitellään pelin muodossa, niin että pelaaminen toimii paitsi viihdyttävänä tekemisenä myös opetuksen välineenä.

Mikäli opetus- tai hyötypelin viihteellinen osuus on liian hallitseva opetukselliseen sisältöön nähden, se ei todennäköisesti onnistu opetuksellisessa tavoitteessaan vaikka pelaajat kuinka pitäisivät pelistä. Tällöin painopiste kallistuu liikaa oppimisesta viihtymiseen. Toisaalta, mitä enemmän pystytään hyödyntämään viihteellisissä peleissä käytettyjä tietojen ja taitojen omaksumiskeinoja, sitä todennäköisemmin pelaajan aito itsestä nouseva kiinnostus pelissä käsiteltäviä aiheita kohtaan herää, ja sitä varmemmin pelaaja haluaa pelata peliä ja oppii siinä esitellyn opetuksellisen sisällön. Tasapainoilu viihdyttävyyden ja tavoitteiden saavuttamisen välillä onkin kaiken ydin koko opetus- ja hyötypelien teossa.

Opetus- ja hyötypelit toimivat parhaiten oppimisen apuvälineinä osana suurempaa opetuskokonaisuutta, jota opettaja omalla pedagogisella osaamisellaan ohjaa. Opettajan tai ohjaajan rooli on kannustaa, ohjata tarvittaessa, seurata kehittymistä, tarjota tukevia oppimiskokemuksia ja käydä keskustelua opitusta. On opettajan tai muun ohjaajan vastuulla, että pelin tavoite on pelaajien tiedossa ja että sen saavuttamiseen pyritään systemaattisesti.

Pelit ovat leikkimisen tavoin aktivoivaa tekemistä, eikä niiden parissa voi jäädä passiiviseksi sivusta seuraajaksi, sillä peli vaatii edetäkseen tehtävien tekemistä ja tavoitteiden saavuttamista. Samalla pelaajalle voidaan antaa jatkuvaa palautetta, joka kannustaa ja motivoi jatkamaan. Opetuspelien pelimekaniikka, ohjeistus, vaikeustasot ja palautteenanto onkin rakennettava niin, että sekä viihdepelaajat että pelejä normaalisti pelaamattomat nauttivat pelistä. Tämä on tärkeä ero viihdepeleihin, joissa voidaan leikitellä enemmän pelimekaniikoilla ja ottaa enemmän vapauksia kohderyhmän suhteen ja sen, kenelle peli suunnataan. Opetuspelit suunnitellaan alusta alkaen tietty kohderyhmä mielessä – eli opetuspelin ei ole tarkoitus löytää kohderyhmäänsä vaan peli luodaan ja tuodaan kohderyhmälleen.

Vaikka pelaajat hakeutuvat viihdepelien pariin omasta tahdostaan, opetuspelien kohdalla on varmistettava, että kohderyhmä pelaa peliä. Viihdepelejä pelatessa ei ole niinkään väliä paljonko pelaa ja kuinka kauan peli jaksaa kiinnostaa ennen kuin se unohtuu: niiden tehtävä toteutuu jo pelaajan viihtyessä. Opetus- ja hyötypelit ovat useimmiten kuitenkin rakenteeltaan sellaisia, että ne täytyy pelata lähes alusta loppuun saakka, jotta materiaali tulee käytyä kokonaan läpi ja opetuksellinen tavoite täyttyy. Pelaajia tulisi siksi kannustaa pelaamaan peliä, esimerkiksi ottamalla peli osaksi oppitunnin ohjelmaa tai keksimällä jonkinlainen kannustava palkitsemisjärjestelmä.

__________

Onko teillä jo kokeiltu käyttää pelejä osana opetusta tai koulutusta? Entä onko sinulla jotain kysyttävää tähän kirjoitukseen liittyen? Kerro ajatuksesi, kokemuksesi tai kysymyksesi aiheesta sähköpostilla tai kommenttina Facebookissa. Liity myös postituslistallemme alta, niin saat joka kuun alussa uutiskirjeemme!

Tilaa uutiskirje

ja saat blogikirjoituksemme kerran kuussa suoraan sähköpostiisi.

  • Lassi Puolakka

    Tähän keskustelua kirjoituksesta.