Lautapelien pelaaminen on erinomaista yhteistä tekemistä koko perheelle, ja monilla onkin tapana esimerkiksi juhlapyhien aikaan ottaa uusintaotteluja vanhojen ja tuttujen klassikkolautapelien parissa tai kokeilla uusia pelituttavuuksia. Lautapelien pelaaminen mielletään kaiken ikäisille sopivaksi koko perheen puuhailuksi, mutta kuinka moni vanhempi puolestaan pelaa elektronisia pelejä lastensa kanssa? Tämä kirjoitus käsittelee tätä aihetta ja pureutuu ISFEn ja Lasten Mediabarometri 2013:n tutkimuksiin asiasta.

ISFEn (the Interactive Software Federation of Europe) vuonna 2012 tehdystä tutkimuksesta ja suomalaisesta Lasten Mediabarometri 2013:sta selviää, että yhdessä digitaalisia pelaavia perheitä löytyy jo. Ensiksi, mitä tulee suomalaisten pelaamiseen, Lasten Mediabarometri 2013:n mukaan kaikista 0–8-vuotiaista lapsista digitaalisia pelejä pelasi 67% vähintään satunnaisesti ja 45% vähintään kerran viikossa. Jo tästä on nähtävissä kuinka yleistä pelaaminen on lasten keskuudessa. Ehkä vielä merkittävämpää on kuitenkin se, että 5–6-vuotiaista lapsista satunnaisesti pelasi 93%, ja 7–8-vuotiailla vastaava luku oli jopa 97%. Jo vuonna 2013, viidestä ikävuodesta ylöspäin melkein jokainen suomalainen lapsi siis pelasi ainakin silloin tällöin. Monelle pelaaminen ei ollut satunnaista: päivittäin tai melkein joka päivä pelasi puolet 7–8-vuotiaista ja kolmasosa 5–6-vuotiaista.  Laitteiden yleistyttyä ja tarjonnan lisäännyttyä prosenttiosuudet eivät vuoteen 2016 tultaessa ole varmasti ainakaan pienentyneet.  

ISFEn kyselyyn vastanneiden vanhempien lapsista taas melkein 70% harrasti elektronisten pelien pelaamista ja noin puolet vastauksen jättäneistä vanhemmista pelasi pelejä yhdessä lastensa kanssa. Pelaamiseksi on kyselyssä laskettu kaikenlainen elektroninen pelaaminen, joka tapahtuu esimerkiksi verkossa, älypuhelimella tai vaikka pelikonsolilla. Kun vanhemmilta kysyttiin miksi he pelaavat lastensa kanssa, kolme suosituinta vastausta olivat: lapsen pyynnöstä, vanhemman halusta viettää aikaa lapsen kanssa ja koska pelaamisen koetaan olevan hauska koko perheen aktiviteetti. Yhdessä pelattiin myös, jotta voitiin vahtia lapsen pelaamista. Osa vanhemmista vastasi myös itse nauttivansa pelaamisesta.

Nämä ovat positiivisia löydöksiä: ne kertovat pelaamisen hyvästä ymmärtämisestä. Kenties pelien vastaiset ennakkoluulot ovat vähentyneet, etenkin kun monelle nuoremmalle vanhemmalle pelit ovat tuttuja jo omasta lapsuudesta. On myös hyvä huomata, että vanhemmat vastasivat kokevansa pelaamisen yhdessäoloksi ja mukavaksi yhteiseksi tekemiseksi. Digitaaliset pelit on pitkään mielletty pääosin epäsosiaalisena tekemisenä, joten muutos on varsin positiivinen.

Vanhemmat, jotka pelasivat lastensa kanssa, yhdistivät useammin positiivisia ilmauksia pelaamiseen.

 

Erityisen huomionarvoista oli, että yhdessä lastensa kanssa pelaavista neljäsosa koki pelaamisen olevan perhekeskeistä, kun taas muista vanhemmista näin koki vain joka kymmenes. Vaikka moni suomalainen vanhempi pelaakin lapsensa tai lastensa kanssa, koko perheen mukanaolo on vähäisempää. Perheen kesken kaikista 0–8-vuotiaista pelasi vain noin viidesosa, mikä ei vielä ole kovinkaan paljoa.

Pelit nähtiin myös opettavaisina useammin niiden vanhempien vastauksissa, jotka itse pelasivat yhdessä lastensa kanssa. Voikin olla, että pelaamiseen kohdistuvia ennakkoluuloja voidaan entisestään hälventää osallistamalla vanhemmat osaksi lapsen peliharrastusta. Pelaaminen on monelle lapselle ja nuorelle harrastus siinä missä esimerkiksi urheilu tai musiikki. Vanhemmat voivat tukea lasta olemalla kiinnostuneita ja kyselemällä hänen pelaamista peleistään – seuraavathan vanhemmat aktiivisesti jalkapallopelejä ja harjoituksia kentän reunalla ja kannustavat piano- tai viulukonserteissakin.

Kun kysyttiin pelaamisen vaikutuksista omiin lapsiin, vanhemmat nostivat esiin sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. 62% vanhemmista koki, että pelaaminen rohkaisee lasta kehittämään taitojaan. Lasten koettiin olevan iloisempia, oppivan uutta ja olevan luovempia, mutta myös viettävän enemmän aikaa yksin, käyttävän liikaa aikaa pelien parissa ja osoittavan agressiivisempaa käytöstä pelatessa. Näistä vastauksista voi päätellä vanhempien havainneen pelaamisen hyödyt, mutta samalla myös niiden ei niin toivotut vaikutukset. Negatiivisiin vaikutuksiin voidaan kuitenkin puuttua ja ryhtyä ehkäisemään niitä: yhdessä pelatessa yksinäisyyden tai turhautumisen tunteiden käsittely on luontevampaa, yhteisen pelihetken aikana pelaamisesta aiheutuvista fyysistä haittapuolista voi keskustella ja ehdottaa muutoksia. Esimerkiksi selän tai silmien särkyä voidaan estää taukojumpalla ja ergonomisesti hyvillä kalusteilla, sekä tietysti rytmittämällä pelaaminen sopivan mittaisiin jaksoihin. Monet pelit on taloudellisista syistä rakennettu niin koukuttaviksi, että niiden ääreen jää helposti jumiin. Vanhempien tehtävä onkin opettaa lapselle ajankäytön tasapainottamista eri harrastusten ja muiden elämänalueiden välillä, jotta pelaaminen ei ole lapsen tai nuoren ainoaa tekemistä.

Suurin osa vanhemmista koki olevansa hyvin perillä niistä peleistä, joita heidän lapsensa pelaavat. Myös pelien ikärajoista ja sisältövaroituksista oltiin melko tietoisia ja ne koettiin selkeiksi ja hyödyllisiksi. Lapset ovat kuitenkin erilaisia, eivätkä heille välttämättä sovikaan samat pelit pelkän iän perusteella. Yhdessä pelaamalla vanhempi pystyy seuraamaan millaisia pelejä lapsi pelaa ja miten hän niihin reagoi. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen huomioi EHYT ry:n Teema -lehden haastattelussa, että pelkät ikärajat eivät vielä kerro soveltuuko peli juuri omalle lapselle. Peleihin tutustuminen ja läsnäolo on tärkeää, vaikka pelit eivät itseä ajanvietteenä niin kiinnostaisikaan. Vanhemman on hyvä ainakin sen verran kokeilla ja tutustua peleihin, että itselle synty yleistaju markkinoilla olevista peleistä ja niiden sisällöistä. Vanhempien kannattaa myös hyödyntää pelejä myyvien kauppojen henkilökunnan ammattitaitoa: he ovat aiheeseen yleensä niin perehtyneitä, että osaavat kertoa tarkasti, mitä peleissä on.

Tutkimustuloksista näkyy myös, että vanhempien ja lasten yhdessä pelaaminen painottuu selkeästi pikkulapsiaikaan, ja näyttäisi sitten vähenevän.


5–6-vuotiaista vanhempien kanssa säännöllisesti pelaavia oli 76% kun 7–8-vuotiaita oli vain 52%. Syy tähän on luultavasti lasten omien pelitaitojen karttuminen samalla kun ikää tulee lisää: lapsi ei enää tarvitse vanhempia auttamaan pelissä samalla tavalla kuin aiemmin. Itsenäisen pelaamisen lisääntyessä on kenties myös entistä helpompaa repsahtaa antamaan pelille lapsenvahdin rooli. Tämä ei tietenkään ole pelien oikea tai järkevä käyttötarkoitus.

Vaikka tarve vanhemman läsnäololle ei enää liittyisi esimerkiksi pelin vaatimien motoristen taitojen avustamiseen, vanhemman läsnäolosta on hyötyä etenkin taas hieman varttuneemman lapsen tutustuessa pelien maailmaan. J. Tuomas Harviainen esittääkin EHYT ry:n Teema -lehden kolumnissaan, että pelit voivat auttaa löytämään keskusteluyhteyden ja yhteistä tekemistä myös teini-ikäisten lasten kanssa. Hän myös pohtii pelien olevan hyvä väylä esimerkiksi eettisistä ja moraalisista kysymyksistä keskustelemiseen, sillä monissa peleissä lapsi voi törmätä tällaisiin dilemmoihin. Lasten kasvaessa ja siirtyessä monimutkaisempiin ja teemoiltaan, kilpailullisuudeltaan ja sisällöiltäänkin haastavampiin peleihin, on entistä tärkeämpää olla läsnä ja tarjoutua keskustelukumppaniksi.

 __________

Mitä mieltä sinä olet perheen yhteisestä pelaamisesta? Mitä kokemuksia sinulla on pelien pelaamisesta perheesi kanssa? Laita meille ajatuksesi sähköpostilla tai kommentina Facebookissa. Liity myös postituslistallemme alta, niin saat joka kuun alussa uutiskirjeemme!

 

Tilaa uutiskirje

ja saat blogikirjoituksemme kerran kuussa suoraan sähköpostiisi.

Join the discussion Kommentti