Opettamisesta ja oppimisesta on luotu aikojen saatossa monta eri teoriaa. Vaikka uudet teoriat ovatkin syrjäyttäneet aiemmin käytettyjä, on vanhoissa teorioissa edelleen hyviä ajatuksia toimivasta opettamisesta. Tämä blogikirjoitus käsittelee sitä, millä tavoin pelit ovat toimivia opetusvälineitä niin uudempien kuin hieman vanhempienkin oppimisteorioiden valossa.
Vanhemmat jotka pelaavat lastensa kanssa, huomaavat laajemmin pelaamisen positiiviset vaikutukset, mutta tunnistavat myös siitä aiheutuvat haittavaikutukset. Tutkimusten mukaan vanhempien ja lasten yhteinen pelaamiseen käytetty aika vähenee tasaisesi lapsen varttuessa. Tämä on harmillista, sillä isommille lapsille ja aikuisille tarkoitettujen pelien maailmat ja teemat nimenomaan vaativat kypsyyttä, jossa aikuinen osaisi neuvoa. Samojen pelien kautta vanhemmille tarjoutuisi myös loistavia tilanteita keskustella vakavistakin asioista oman nuoren kanssa. Kannattaisko vanhempien siis mennä aktiivisemmin mukaan lasten pelihetkiin?
Opetus- ja hyötypelit ovat motivoivia ja joustavia opetuksen työkaluja. Erilaisilla pelimekaniikoilla ja pelimäisillä rakenteilla voidaan luoda kannustava ja innostava konteksti lähes kaikenlaiselle oppisisällöille. Pelit ovat haastavia, kehittäviä ja vuorovaikutteisia kokemuksia, joiden avulla oppijalle voidaan tarjota aktiivinen rooli omassa opiskelussa.
Mobiiliopetuspeleillä on paljon annettavaa oppimiselle ja opettamiselle, niin kouluympäristöissä kuin muuallakin. Hyvän mobiiliopetuspelin suunnittelussa pitää huomioida valittu alusta ja sille tyypilliset käyttötavat alusta asti.
Parhaimillaan opetus- ja hyötypelit lainaavat tehokkaita motivoimisen ja oppimisen edistämisen välineitä viihdepelien maailmasta saavuttaen kuitenkin niille asetetut opetukselliset tavoitteet. Viihdepelit luodaan nimensä mukaisesti tarjoamaan pelaajilleen viihdykettä ja nautinnollisia kokemuksia. Hyöty- ja opetuspeleillä on pelillisen nautinnon lisäksi opetukselliset tavoitteensa ja erikoispiirteensä.