Riittääkö hyvä ja hauska pelattavuus tekemään hyvän opetus- tai hyötypelin vai tarvitaanko mukaan myös tarinaa? Kuinka laaja tarina sopii pelin käyttötarkoitukseen? Milloin tarina taas on pelille liian laaja? Tämä blogikirjoitus pureutuu näihin kysymyksiin ja käsittelee tarinan tuomia mahdollisuuksia peleissä sekä esimerkiksi sitä, miten se voi tehostaa tai haitata oppimista.
Opetus- tai hyötypelin tekemisessä on paljon muistettavaa ja huomioitavaa. Näin kesän kunniaksi ajattelimme, että on hyvä tarjota kasaava ja tiivis tietopaketti aiheesta lukijoillemme. Tämä blogikirjoitus on siis muistilista opetus- tai hyötypelin suunnitteluun ja toteutukseen.
Pelejä tai sovelluksia luodaan myös löytämään itse yleisönsä, mutta varsinkin opetus- ja hyötypelit kannattaa suunnitella varta vasten jotain tiettyä kohderyhmää varten. Tietylle käyttäjäryhmälle räätälöiminen on käyttäjälähtöistä suunnittelua, ja se on erityisen tärkeää, jotta peli todella opettaa tai hyödyttää pelaajaansa. Tämän blogikirjoituksen on tarkoitus valottaa, mitä käyttäjälähtöinen suunnittelu on yhdistettynä hyötypeleihin ja miten sitä voi ja kannattaa toteuttaa.
Opetus- tai hyötypelin suunnittelussa on välttämätöntä tietää kenelle peliä tehdään, sillä kohderyhmä vaikuttaa suunnittelussa miltei kaikkeen ja kaikissa projektin vaiheissa. Tässä kirjoituksessa esittelemme miten kohderyhmä määritellään ja miten tästä saatua tietoa hyödynnetään pelin kehityksessä. Aihetta on käsitelty meille luontevasta näkökulmasta: asiakasyrityksen kanssa peliä tehdessä asiakkaalla itsellään on tarve ja idea siitä, kenelle peliä tehdään.
Tämä on Hyvän opetuspelin kriteerit -blogisarjamme kolmas ja viimeinen osa. Sarjan tarkoituksena on ollut esitellä niitä kriteerejä, joita meidän mielestämme opetuspelin tulee täyttää, jotta se olisi opetuksellisuudessaan mahdollisimman hyvä. Tällä kertaa käsiteltävänä on kahdeksasta kriteeristä kaksi viimeistä: pelaajan motivointi ja innostaminen sekä pelin laadukas toteutus ja audiovisuaalinen ilme.
Kuukausi sitten aloittamassamme blogisarjassa käsittelemme hyvän opetuspelin kriteereitä. Ensimmäisessä osassa käsittelimme kolme ensimmäistä kriteeriä. Nyt vuorossa ovat seuraavat kolme: sopiva haaste ja eriytetyn oppimisen mahdollistaminen, toistojen hyödyntäminen sekä jatkuvan palautteen antaminen.
Pelien opetuskäyttö on saanut tuulta purjeisiinsa viime vuosina. Vaikka asenne opetuspelejä kohtaan on vielä varovainen, tarjontaa löytyy silti jo jonkin verran. Tarjokkaiden opetuksellisuuden ja laadun kirjo on kuitenkin melko moninainen. Mitkä muuttujat sitten vaikuttavat opetuspelin laatuun ja toimivuuteen? Pureudumme tähän aiheeseen kolmiosaisessa Hyvän opetuspelin kriteerit -blogisarjassamme, jossa esittelemme teille kahdeksan kriteeriä hyvän opetuspelin tekemiseen.
Arjen ja työnteon digitalisoituminen on herätellyt monet pohtimaan myös hyöty- ja opetuspelien mahdollisuuksia ja vahvuuksia. Kiinnostus on varmasti herännyt niin yksityisissä ja yksittäisissä käyttäjissä, kuin yritysten ja organisaatioidenkin tasolla. Peruslähtökohta on se, että hyvin suunniteltu ja toteutettu hyötypeli palvelee sekä sen tilaajaa että lopullista käyttäjää. Idean ja valmiin pelin välissä on kuitenkin pitkä ja moninainen toteutusvaihe, jonka aikana moni asia voi mennä pieleen, mikäli ongelmiin ei ole osattu varautua. Oman kokemuksemme perusteella listasimme viisi yleisintä kompastuskiviä, joihin matkan aikana voidaan törmätä. Kunkin murikan kohdalla esittelemme myös, miten virheet voidaan välttää tai ratkaista lempeällä mutta jämäkällä projektijohdolla.